Etusivu Hevoset Kasvatus Vieraskirja

Waldemar

Virallinen nimi: Waldemar
Rotu ja sukupuoli: suomenhevonen, ori
Syntymäaika: 17.08.2017
Säkäkorkeus: 160 cm
Väritys: tummanrautias
Koulutustaso: Vaativa B
Painotus: kouluratsastus
Rekisterinumero: VH19-018-0221
Ex-omistaja: Uppe, Villahaka
Omistaja: VRL-02377, Hiprakka

SLA-I 94 p. (04/2019)


3-vuotias 17.09.2017, 8-vuotias 17.02.2018 // Kuvien © ransu.kuvat.fi // virtuaalihevonen

Luonnekuvaus

Ostohousujen piti olla hetken aikaa naulakossa, kunnes saan aiempaan hevostilanteeseeni jotain tolkkua. Mutta tämmöinen tilannehan minulla on käytännössä aina. "En osta uusia hevosia ennen kuin vanhemmat ovat hoidettu pois alta" Joo, joo. Ihailen ihmisiä, joilla on selkärankaa pysyä päätöksiensä takana, minulla sitä ei ollut nimittäin tämän(kään) orin kohdalla alkuunkaan.
En tiedä oikein miksi tämä ori kolahti ensitapaamisellamme niin, että se oli pakko saada Hiprakkaan. Joku siinä oli. Ehkä se oli se aavistuksen veikeä pilke silmäkulmassa, kun ori ensi kertaa kurkkasi minuun päin pitkän harjansa takaa. Lopullinen niitti ostopäätökseeni kuitenkin oli se, kun näin orin kirmaavan laitumella täynnä elämäniloa ja energiaa.
Koeratsastuksen alussa meillä ei heti löytynyt yhteistä säveltä ja on myönnettävä, että en ole toviin niin hikisenä palannut maneesista tallille ratsastuksen jäljiltä. Alkuun ori pisti kampoihin minkä kerkesi ja jouduin oikeasti tekemään töitä vain pysyäkseni selässä. Vaikka istuin selässä vajaan tunnin verran, niin siinä ajassa kuitenkin kerkesin huomaamaan orin jäätävän potentiaalin kouluradoilla, se oli koulutettu aivan täydellisesti ja mikä parasta, sillä oli halua tehdä asiat oikein ja kunnolla. Uppe, orin entinen omistaja, kertoi kyllä orin kipakasta luonteesta etukäteen, joten se ei tullut yllätyksenä. Yllätyksenä sen sijaan tuli se, että minä rauhaa ja tasaisuutta rakastavana ihmisenä hurahdan täysin tämmöiseen rämäpäähän, joka ei anna sitten mitään ilmaiseksi. Päätin haastaa itseni ja saada tästä orista omani, vielä joku päivä tämä komea ilmestys tekisi juuri niin kuin minä pyydän eikä niin kuin se haluaisi.

Tiedättekö juuri ne hevoset, jotka alkuun ovat hieman hankalampia? Eivät päästä kunnolla lähelleen ilman, että jalka polkee ilmaa ja korvatkin ovat liimautuneet niskaan, silmistä paistaa selkeä varoitus olla tulematta askeltakaan lähemmäs? Waltsu ei ihan näin paha ole, mutta alku tämän kanssa ei ollut kovinkaan ruusuinen. Siitä huolimatta en luovuttanut ja nyt hitaan tutustumisen jälkeen olemme löytäneet monissa asioissa sen yhteisen tien, jota kulkea ilman suurta kismaa.

Nykyään harjaus sujuu oriin kanssa kivasti, kun on oppinut paikat, joista ei jäädä turhaan rapsuttelemaan ja toisaalta taas olen löytänyt ne paikat, joista saa kuopsutella pitkäänkin. Mahan alta tulee harjata napakasti ja nopeasti, muutoin saattaa kavio mäjähtää takaseinään muistutuksena, että ei sieltä. Ori kuitenkin on sen tajunnut, että harjaus mahan alta on pakollinen paha, sillä se koittaa hillitä kutinaansa alkuun. Lautasten päältä puolestaan löytyy orin hellimispiste, siitä saa harjata, rapsuttaa, kuopsuttaa, raapia, name it, ja ylähuuli alkaa hamuilemaan yläilmoja onnesta. Ori ei ole juuri koskaan tykännyt siitä, että sen päätä käsitellään. Rauhallisin liikkein kuitenkin saan puhdistaa silmät ja sieraimet ja satunnaisesti jopa saan hieman rapsuttaa orin otsaa sen painaessa silmiään kiinni.

Pesukarsinan nurkat ovat täynnä jotain pieniä mörköjä, joita ei ihmissilmällä näe, mutta Waltsun silmissä ne ovat totisinta totta. Orin saa kyllä pesukarsinaan, mutta se ottaa aikaa. Siis oikeasti siihen saattaa suttaantua heittämällä reilu puoli tuntiakin, kunnes ori suostuu siinä olemaan ilman paniikkikohtausta ja jatkuvaa pälyilyä joka suuntaan. Pakottamalla tätä suurta herraa ei sinne saa, vaan on mentävä sen ehdoilla. Yleensä toimii se, kun Waltsun antaa rauhassa tutkia jokaisen sentin pesukarsinan lattiasta ja seinistä. Itse vesi ei ole kamala juttu herran mielestä ja kesäisin sen kanssa onkin mukava käydä pulahtamassa läheisessä pienessä järvessä ja kyllähän tarhassakin olevat vesi- tai mutalätäköt ovat varsin viihdyttäviä tämän mielestä.

Varustaessa tulee olla tarkkana etenkin kuolainten lämmöstä. Kylmiä kuolaimia ei edes kannata kiireessäkään tyrkätä Waltsun suuhun, sillä se ei niitä suuhunsa ota vaikka mitä tekisin. Vaikka kiireessä tuntuisi, että kuolainten lämmitys lämpöisen veden alla tai käsissä veisi liikaa aikaa, kannattaa muistaa se, että 160-senttisen orin pää nousee aika ylös ja osaahan ori muutenkin hanttiin laittaa. Se on varsin kova osoittamaan mieltään tämmöisissä asioissa ja on myönnettävä, että kaikki pääsee helpommalla, kun tehdään kerralla hyvin eikä koiteta oikoa tietyissä asioissa. Waltsu on myös kova poika pullistelemaan, joten ennen selkään nousua on hyvä tarkistaa muutamaan otteeseen, että se vyö nyt oikeasti on tarpeeks tiukalla ettei satula kierähdä ratsastajan painosta kyljen puolelle.

Kengittäjän kanssa Waltsu ei ole väleissä alkuunkaan. Se ei jostain syystä voi sietää sitä, että joku raspaa ja naputtelee sen kavioita, vaikka puhdistuksen kanssa ei suurempia onglemia olekaan. Alussa riitti, että Waltsulle kehitti toimenpiteen ajaksi aktiviteettia, mutta nykyään oria joudutaan hieman rauhoitamaan, jotta saadaan kaviot huollettua. Onneksi tämä tiedetään etukäteen, niin yleensä hoidamme mahdollisimman paljon asioita rauhoituksen aikana, kuten mm. hampaat, joita ei myöskään ilman rauhoitusta saa edes katsottua.

Waltsu on rastastaessa periaatteessa oikein mukava ja tietyllä tapaa herrasmieskin. Mutta se ei ole sitä oudoille ihmisille. Ori tarvitsee selkäänsä määrätietoisen, hieman uhkarohkean ja ennen kaikkea kärsivällisen ja tutun ihmisen, jotta siitä saataisi kaikki potenttiaali ulos, jota se sisällään pitää. Aluksi ori saattaa olla hieman laiskan oloinen ja tuntuu hangoittelevan vastaan jopa käynnissä, mutta alkulämmittelyn aikana jo huomaa, kuinka pikkuhiljaa liike pitenee ja ori on koko ajan vain enemmän kuulolla ratsastajansa avuille. Kouluradoilla ori onkin menestynyt hienosti jopa vaativissa luokissa entisen omistajansa kanssa. Taitoa siis löytyy, kun kemiat menee yksiin ja kunnioitus ratsukolla toimii molempiin suuntiin. Waltsu on kokeneellekin konkarille hyvä ratsu siinä mielessä, että se ei anna yhtään mitään ilmaiseksi. Jos haluat sen tekevän jotain, tulee sinunkin olla valmis työskentelemään ja antaa avut selkeästi. Jollet tiedä, mitä orilta haluat, et sitä tule saamaankaan edes vahingossa.

Waltsu on esteillä varsin kuumuvaa sorttia. Muutamia estetreenejä sen kanssa käyneenä voin sanoa, että esteet suhteellisen matalilla korkeuksilla ja pienillä estemäärillä nyt vielä menevät, mutta mitä korkeampi tai haastavampi este, sitä haastavampi ori on ratsastaa ja pitää aisoissa. Se kyllä tykkää hypätä, mutta hyppyharjoitukset on pääsääntöisesti vedetty irtohypytyksenä ihmisten turvallisuuden vuoksi. Joskus orille koitettiin löytää säännöllisesti hyppäävää ratsastajaa, mutta ori selkeästi stressaantui jatkuvista uusista tuttavuuksista, joten tästä suunnitelmasta luovuttiin.

Waltsu on koulutettu edellisen omistajan toimesta myös ajoon. Ravuria tästä ei saisi varmaan edes pienen ihmeen avulla, mutta kärryjen edessä ori toimii kuitenkin varsin mukavasti. Jos orilla on jostain syystä jäänyt treenipäivät väliin ja se kaipaa kunnon energianpurkua, niin naapuritllin hiitille on hyvä lähteä rallittelemaan tämän kanssa. Se nauttii vauhdista ja tasaisella ja aidatulla alueella myös ajaja voi rentoutua.

Maastossa Waltsu on hieman säpsy. Se ei varsinaisesti pelkää mitään, mutta piruillakseen pitää hieman hötkyillä vähän kaikkea. Ilmeisesti ne pesukarsinan peikot hyppäävät häntään roikkumaan, kun ollaan maastoon lähdössä. Yksin maastoilu Waltsun kanssa on vähän arpapeliä. Se voi mennä hyvin tai sitten ei. Kaverin ollessa mukana ori on huomattavasti rennompi, mutta ihan kuka vain ei sille kaveriksi kelpaa maastoon, sillä Waltsu on joukossa hieman pomottava eikä juurikaan hyväksy vastalauseita. Sama pätee kyllä matkustuksessakin. Orilla ei ole ongelmaa itse matkustamisen kanssa, jos mukana on luottokaveri, joka antaa orin uhitella tiettyyn pisteeseen saakka, mutta on tarvittaessa yhtä jääräpäinen kuin tämäkin ja uskaltaa tilanteen vaatiessa palauttaa sen takaisin maan pinnalle.

Ori on sosiaalinen muita eläimiä kohtaan. Sitä ei juurikaan kiinnosta, onko tarhassa kaverina lajitovereita vai pari lehmää. Vai lammas. Melkein kaikki käy, paitsi tallimme puput. Puput ovat todella pelottavia ja jo kanien häkin ori kiertää kaukaa mulkoillen. Rusakot sitten taas ovat orin mielestä ihan okei eikä niitä tarvitse maastossakaan säikkyä. Ota nyt tästä sitten selvää, että mikä mutteri siellä korvien välissä on löysällä vaiko liian tiukalla...


Jalostusinfo

Waltsu on käytettävissä vapaasti jalostukseen. Varsinaista astutusta ei tarvitse etukäteen kysyä, riittää, että saan mailitse varsan sivut, jotta voin sen lisätä sivuillekin. Mikäli kuitenkin haluat kysyä jotain, niin aina saa nakata sähköpostia tai kysäistä vieraskirjassamme.

Syntynyt Jälkeläinen Emä
03.03.2018 t. Villahaan Pumpuli Pilviira
06.03.2019 o. Hiprakan Wäenö Sateelta Suojaan

Sukutiedot

i. Woima
sh, trt, 156 cm, evm
ii. Willi
sh, prn, 158 cm, evm
iii. Wikuri
sh, rn, 153 cm, evm
iie. Lilli
sh, prt, 157 cm, evm
ie. Typykkä
sh, vprt, 158 cm, evm
iei. Pokuri
sh, trm, 161 cm, evm
iee. Tyllerö
sh, prt, 158 cm, evm
e. Sadetar
sh, prt, 162 cm, evm
ei. Ahde-Poika
sh, rn, 154 cm, evm
eii. Ahtio
sh, tprn, 156 cm, evm
eie. Elli
sh, vprt, 159 cm, evm
ee. Hurmatar
sh, trt, 155 cm, evm
eei. Humustaja
sh, rtkm, 156 cm, evm
eee. Unelma
sh, prn, 154 cm, evm
iii i. Wenkkuri
iii ii. Wermerli
iii ie. Monaliisa
iii e. Kaijakan Liplatus
iii ei. Aallotus
iii ee. Kaijakka

iie i. Kalman Kalpea
iie ii. Kalman Keisari
iie ie. Vitisen Valkoinen
iie e. Lilleroinen
iie ei. Rontti Ryöväri
iie ee. Lauriina
iei i. Pitkuri
iei ii. Lempinen
iei ie. Hanakan Temppu
iei e. Inkkuri
iei ei. Berto
iei ee. Inkeri II

iee i. Solvauksen Kosto
iee ii. Kostajan Uni
iee ie. Hintelä-Henna
iee e. Leidi-Laik
iee ei. Mikanderi
iee ee. Nais-Neito
eii i. Ahtomies
eii ii. Ahokas
eii ie. Lippukunnan Akka
eii e. Kimaran Läheisyys
eii ei. Umpiurpo
eii ee. Kimara

eie i. Kohokohdan Merkki
eie ii. Kohokohdan Oivallus
eie ie. Kohokohdan Lumimyteri
eie e. Ellipsi
eie ei. Suukelan Kai
eie ee. Ellurai
eei i. Hummeli
eei ii. Hurlumi-Itse
eei ie. Ronjaliina
eei e. Enteiden Toteuttaja
eei ei. Riivinrauta
eei ee. Ennakkomaali

eee i. Emeriittus II
eee ii. Emeriittus
eee ie. Vihreä Kajo
eee e. Haave-Aatos
eee ei. Kullan Aatos
eee ee. Tosi-Haave

i. Woima on keskikokoinen oripoika. Vaikka ikää on jo lähens 20 vuotta, taitaa se edelleen luulla olevansa kakara. Se ei ole pahansuopa, se vain kyseenalaistaa lähes jokaisen ihmisen tekemän päätöksen ennen kuin hyväksyy sen. Sukunsa puolesta tästä olisi voitu leipoa menevä kouluratsu, mutta luonteensa vuoksi se on jäänyt kilparadoilta sivuun ja viettänyt yksityisomistuksessa mukavaa ja suhteellisen leppoisaa elämää. Waldemar on orin ainoa jälkeläinen ja alkunsa sai orin karkaamisesta.

ii. Willi oli punarautias yleispainotteinen ruuna. Ennen ruunausta oriista otettiin talteen 6 pakastetta ja kaikki on harkitusti käytetty. Willi on nimestään huolimatta oikein rauhallinen eläin ja kaikkien käsiteltävissä. Kouluradoilla se teki, mitä pyydettiin, samoin esteradoilla. Esteillä sen kanssa on kilpailtu hieman enemmän johtuen omistajansa kiinnostuksesta, mutta tästä huolimatta viisi kuudesta jälkeläisestä on lähes täysin koulupainotteisia. Willi menehtyi paljon uutisoidussa tallipalossa ollessaan vain 15-vuotias.

ie. Typykkä oli syntyessään oikein rauhallinen neitokainen, mutta alkoi pian näyttämään kyntensä. Tamma on todella jääräpäinen ja varmaan osittain tämän vuoksi onkin nuorempana kiertänyt kodista kotiin, kunnes päätyi Kaisa Juhkolalle. Juhkola pääsi tamman pään sisään ja löysi yhteisen sävelen sen kanssa. Siitä alkoi menestystarina kouluradoilla, vaikkakin vain helpoissa luokissa. Kipakkuus ei hävinnyt minnekään, Kaisa osasi vain käsitellä sitä. Typykkä varsoi elämänsä aikana kolmesti ja vain yksi jälkeläinen on perinyt emältään luonteen.

e. Sadetar on pienen paikkakunnan kasvatti ja sen menestystä onkin paikallisissa medioissa seurattu silmä kovana. Jokainen paikkakunnalla tietää kyseisen tamman. Eikä suotta, lukuisista koulukisoista se on nappaissut voitot ja parhaillaan se on kilpaillut vaativa A -luokassa omistajansa kanssa. Luonteeltaan tamma on oikein lempeä. Sadettarella on kuusi jälkeläistä, joista viisi ensimmäistä on tarkkaan suunniteltuja ja tämä viimeisin on sitten täysin vahinko. Naapurin ori oli päässyt pakosalle ja oli kerennyt tekemään tehtävänsä tamman laiduntaessa ennen kuin kukaan oli tajunnutkaan. Abortointi ei kuitenkaan käynyt omistajalla mielessä, sillä karannut orikin oli hyvästä suvusta. Orin omistaja ei ollut niinkään innokas varsahommiin, mutta Sadettaren omistaja piti pintansa ja lupasi itse huolehtia kaikesta.

ei. Ahde-Poika on komea ruunikko, jonka päätä koristaa suuri läsi ja herasilmä. Jaloista löytyy myös korkeat sukat. Rakenteellisesti ori on oikein passeli ratsuksi ja onkin kilpaillut lähes kaikissa mahdollisissa lajeissa ratsastuksessa sekä myös valjakossa. Ravuria tästä ei ole koskaan koitettu tehdä, mutta tuskimpa sillä saralla kummoista menestystä olisi herunutkaan. Keskikokoinen ori on omiaan kouluradoilla ja onkin kahminut kaapit täyteen kiiltäviä pokaaleja. Ikää orilla on tällä hetkellä hienot 22 vuotta ja edelleen se on virkeä papparainen. Jälkeläisiä sillä on peräti lähes 50 kappaletta, joista osa on nähty kilparadoilla, mutta suurin osa on pysytellyt poissa sivistyksen parista.

ee. Hurmatar oli erään Kaakkois-Suomalaisen ratsastuskoulun luottohevonen lähes koko ikänsä. Se kilpaili lähinnä helpoissa koululuokissa ja matalilla esteradoilla oppilaiden kanssa, mutta satunnaisesti kävi starttaamassa myös kenttäratsuna alottelijaluokissa omistajansa kanssa. Tammalla olisi ollut potentiaalia vaativimpiinkin luokkiin, mutta luonteensa takia siitä ei haluttu luopua eikä vakituista ja sitoutunutta kisaajaa sitten kuitenkaan löytynyt missään vaiheessa. Jälkeläisiä tammalla on kaksi elävää, yksi puolestaan syntyi kuolleena. Itse tamma menehtyi ähkyn seurauksena 19-vuotiaana kotitallillaan.

Kilpailukalenteri

40 KRJ-sijoitusta, kilpaura on päättynyt.

15.07.2018 KRJ - helppo B - 2/50
12.07.2018 KRJ - helppo B - 6/50
08.03.2018 KRJ - helppo A - 4/30
19.03.2018 KRJ - helppo A - 5/30
15.03.2018 KRJ - helppo A - 4/30
13.03.2018 KRJ - helppo A - 4/30
08.03.2018 KRJ - helppo A - 1/30
15.03.2018 KRJ - helppo A - 3/30
11.03.2018 KRJ - helppo A - 5/30
10.03.2018 KRJ - helppo A - 1/30
06.03.2018 KRJ - helppo A - 1/30
09.03.2018 KRJ - helppo A - 1/30
07.03.2018 KRJ - helppo A - 1/30
06.03.2018 KRJ - helppo A - 1/30
29.03.2018 KRJ - helppo A - 2/30
27.03.2018 KRJ - helppo A - 2/30
25.03.2018 KRJ - helppo A - 3/30
20.03.2018 KRJ - vaativa B - 2/50
15.03.2018 KRJ - vaativa B - 5/50
14.03.2018 KRJ - vaativa B - 5/50
10.02.2019 KRJ - helppo B - 2/40
09.02.2019 KRJ - helppo B - 5/40
07.02.2019 KRJ - helppo B - 6/40
01.02.2019 KRJ - helppo B - 4/40
08.09.2018 KRJ - helppo A - 9/100
04.09.2018 KRJ - helppo A - 8/100
03.09.2018 KRJ - helppo A - 10/100
01.09.2018 KRJ - helppo A - 7/100
03.09.2018 KRJ - helppo A - 4/40
01.09.2018 KRJ - helppo A - 3/40
31.08.2018 KRJ - helppo A - 6/40
29.08.2018 KRJ - helppo A - 5/40
27.08.2018 KRJ - helppo A - 2/40
26.08.2018 KRJ - helppo A - 1/40
21.08.2018 KRJ - helppo A - 5/40
20.08.2018 KRJ - helppo A - 5/40
24.07.2018 KRJ - helppo B - 2/50
23.07.2018 KRJ - helppo B - 7/50
20.07.2018 KRJ - helppo B - 6/50
17.07.2018 KRJ - helppo B - 1/50

Päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

02.03.2019: Kouluharjoittelua itsenäisesti

Ilma oli tänään oikein kaunis, voisi kuvitella, että kevät olisi jo paljon pidemmällä, mutta todellisuudessa oli vasta maaliskuun alku ja talvi voisi näyttää kyntensä vielä monesti ennen oikeaa kevättä, saati kesää. Tästä huolimatta tänään päätin nauttia ilmasta ja treenasimme Waldemarin kanssa ensimmäistä kertaa tänä vuonna kunnolla kentällä.

Vaikka oriin kanssa ei enää kilpaillakaan aktiivisesti, on minulle tärkeää pitää hevonen kunnossa ja taidot yllä. En tahdo, että näinkin hieno hevonen jäisi vain karsinaan mätänemään. Tänään kertaisimme siis itsenäisesti helppo A -luokan liikkeitä kentällä.

Alkuverryttelyjen jälkeen keräsin itseni ja ratsuni kasaan ja aloitimme tervehtimällä mielikuvitustuomaria, joka todellisuudessa oli pystyyn kuollut ja katkaistu männyn kelo kentän päässä. Tervehdyksen jälkeen otimme harjoitusravia pätkän, kunnes aloin vaatimaan orilta pohkeenväistöä ravissa. Ori meinasi alkuun niskoitella vastaan, eihän me oltu aikoihin oikeasti mitään hyödyllistä tehty ja ilmeisesti se linja olisi hälle passannut oikein mainiosti. Niskoittelu kuitenkin loppui pian ja hetken päästä ori väistikin mallikkaasti ravissa. Kun väistöt onnistuivat molempiin suuntiin, jatkoimme harjoituksiamme volteilla. Kuten väistöissäkin, meinasi ori aluksi vain mennä ilman asettumisia, mutta tarpeeksi monennen yrityksen jälkeen sain sen kulkemaan, kuten halusinkin eikä voltti ollut enää vain läpi juostu ympyrä. Tämän jälkeen Waldemar ymmärsi, että mitä reippaammin se tarttuu toimeen, sitä reippaammin tämäkin pakollinen paha olisi ohitse ja loppu menikin huomattavasti pienemmällä vastarinnalla.

Volttien jälkeen keskityimme pysähdyksiin. Harjoittelimme niin käynnistä kuin ravista pysähtymistä, satunnaisesti otimme peruutuksia x määrä askelia, nostimme ravia paikoiltamme. Muutama laukannostokin paikoiltaan meni kuin vettä vaan ja iloisena tästä yhteistyöstä taputin oria kaulalle samalla kehuen sitä vuolaasti. Hetkisen hengähdyksen jälkeen kokosin jälleen ohjat ja muistuttelimme mieleemme laukassa tempojen vaihtelut ja laukanvaihdot. Oikea laukka polki kivasti, mutta vasen laukka meinasi hieman takuta nostoissa. Lopulta ori pääsi tähänkin juoneen kiinni ja kun olin tyytyväinen myös vasempaan laukkaan ja sen nostoihin, annoin orin askeltaa taas kierroksen pitkillä ohjilla.

Loppurutistuksena koitimme hieman pohkeenväistöä laukassa. Laukannostoissa ori meinasi aluksi hieman pärskiä ja peräkin kai hieman irtosi kertaalleen, mutta lopulta laukka oli sopivan pyöreää ja rentoa. Tällöin aloin pyytämään pohkeenväistöä. Pääosin tämäkin harjoitus meni todella hienosti, vaikka kerran ori koittikin tarjota väistön sijasta laukanvaihtoa.

Kiitoksena itselleni ja etenkin hienolle ratsulleni, kävelimme loppuverryttelyt tallin ympärillä menevillä maanteillä sekä metsäpoluilla. Treenin jälkeen päästin orin suoraan tarhaan, jossa se pääsikin melkein heti kiinni päiväheiniin.

16-17.02.2019: Kotiutumista ja paikkoihin tutustumista

Tänään ori asteli uuteen kotiinsa. Uljas olemus oli alkuun melkoisen vastaan hangoitteleva ja aivan kaikkea ympärillä olevaa ja tapahtuvaa piti pälyillä hyvinkin epäluuloisesti. Eihän sitä koskaan tiedä, mihin tuo outo akka (eli minä) uljaan orin tuo. Pihassa korskahdeltiin tovi juuri maastoon lähteville tammaratsukoille ja toisessa suunnassa iltaansa tarhassa viettävät lajitoverit olivat kanssa mielenkiintoisia jollain tapaa. Kun ori oli valmis siirtymään lähemmäksi tallia, lähdimme siihen suuntaan.

Tallissa oli paljon kaikkea uutta hajua ja ääntä ja orilla pyörikin pää aivan joka suuntaan. Hetken kuvittelin jo ostaneeni pöllön, mutta muutoin otus näytti kyllä hevoselta rakenteeltaan. Karsinassa odotti uutta tulokasta kasa heinää ja muutama porkkana kipossa. Päästäessäni orin irti riimusta, kävi se oitis kiinni ruokiinsa. Joku fiksu on joskus sanonut, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta ja tätä olen soveltanut myös hevosten kanssa. Vesin karsinan oven perässäni kiinni ja lähdin hakemaan auton peräkontista orin mukana tulleita tavaroita, kuten satulaa, muutamaa huopaa, loimea, suitsia, suojia... Mitä näitä nyt mahtuikaan.

Ajattelin, että nakkelen Waltsun kamat nopsaan paikalleen ja menen sitten höpöttelemään orille. No, kamojen laitossahan vierähtikin reipas tunti, kun piti nypläillä ja ihastella (tai kauhistella) milloin mitäkin solkea. Ihan kuin en moisia olisi aiemmin nähnytkään. Siitä huolimatta kerkesin hetkeksi aikaa Waltsun luokse harjapakin kanssa, vaikka aikatauluni hieman pettikin. Joskos nopsaan harjaisi orin ennen varsinaista iltaruokaa ja hiljaisuutta tallissa, niin ehkä se pääsee hieman paremmin mukaan hommaan.

Ilta meni hujauksessa ja pitkin hampain oli annettava tallin asukkaille aika rauhoittua yöpuulle iltasapuskan rouskuessa tasaiseen tahtiin vähän joka suunnalta. Sammuttelin päivävalot tallista kulkiessani Essin perässä kohti ulko-ovea.

Pihassa autoilla vielä rupattelimme Essin kanssa hieman tallin päivästä sekä tietysti hieman Waldemarista. Hän kertoi, että oli aikaisemmin oria kuolannutkin salaa eräissä kolukilpailuissa, joissa mekin olimme olleet jollain kokoonpanolla mukana. Maailma on pieni ja ikinä ei voi tietää, kuka talliin astelee, oli kyse sitten ihmisistä tai eläimistä.

- - - - -

Sunnuntaiaamu alkoi yllättävän keväisissä merkeissä. Aurinko pilkisteli puiden latvojen takaa jo kahdeksan kieppeillä ja räystäältä kuului sulavan lumen aiheuttamaa solinaa. Uskomatonta, että helmikuun puolivälissä on tämänlaiset kelit, lämpötila reilusti plussan puolella yöpakkasia lukuunottamatta ja hanget kutistuneet puoleen siitä, mitä ne olivat vielä viikko sitten (osittain taatuusti painuneet kasaankin viikon kestäneiden vesisateiden vuoksi). Pomppasin intoa täynnä sängystä ylös, puin vaatteet niskaani ja lähdin ajelemaan kohti Hiprakkaa. Tallilla kerkeäisin sitten juoda aamukahvit muiden tallilaisten seurassa, kun hevoset olisivat ulkona.

Essi ja Katja olivatkin tallilla jo täydessä työn touhussa minun liukastellessa loskaisella pihalla vasta tallin pääovelle. Puolet asukkaista olivat saaneet jo sapuskansa ja toinen puoli oli hoidossa. Minä päätin pysytellä tehokaksikon tieltä pois ja mennä laittamaan mustaa kultaa valumaan. Minä tosin taidan olla tallilla ainoa, joka sitä tarvii elääkseen, muut juovat lähinnä sosiaalisissa tilanteissa tai jos kahvia nyt sattuu olemaan.

Pian tallituvan limenvihreä Mocca Master porisi iloisesti viimeisiä kahveja pannuun ja samaan aikaan Essi ja Katjakin ryykäisivät sisään. Johannakin oli jostain kolosta kaivautunut ylös ja huikkasi huomenet samalla pyyhkien vielä viimeisiä unihiekkoja silmistään. Pian tallituvassa oli tasaista puheen sorinaa, räkäistä naurua sekä ajoittain aavistuksen liian korkeita huudahduksia.

Aamupalan jälkeen taluttelimme joukolla hevoset tarhoihin. Normaalisti Tiina ja Sade tarhailevat yksin, mutta tänään ne laitettiin yhteiseen tarhaan, sillä halusin, että Waltsu pääsee aluksi rauhassa tutustumaan menoon. Uskon, että se olisi kyllä otettu hyvin vastaan vaikka olisi jonkun muun kanssa laittanut suoriltaan, mutta parempi olla liian varovainen kuin vain toivoa parasta ja nuolla haavoja jälkikäteen.

Waltsu oli aluksi hieman ihmeissään, että mihin sitä nyt ollaan viemässä, kun pujahdin riimun kanssa sen karsinaan. Ensimmäinen reaktio orilta oli nostaa pää ylös ja polkea hieman jalkaansa, mutta ilmeisesti se ei jaksanut enempää kuunnella lässytystäni, joten laski päänsä nöyrästi ja antoi minun pujottaa riimun sen päähän. Ja napsauttaa narunkin kiinni. Siinä vaiheessa, kun tuuppasin karsinan oven avoimeksi ja otin askeleen kohti oviaukkoa, että nyt mennään, niin Waltsu tuumasi, että hän ei ole lähdössä sitten meinaan yhtään minnekään. Kunnon tukeva asento jokainen jalka tanassa, pää ylhäällä ja meikäläinen roikkumassa narussa. Aikani koitin oria maanitella mukaani, mutta koska herra oli päätöksensä tehnyt eikä selvästikään ollut valmis yhteistyöhön kanssani, niin irrotin narun ja jätin herran vielä hetkeksi karsinaan.

Likkojen kesken puhdistelimme orin viereisiä karsinoita aivan normaaliin tapaan sen seuraillessa hyvinkin tarkkaan, että mitä milloinkin tapahtuu ja missä. Puolen tunnin kuluttua päätin koittaa uudelleen, josko ori olisi nyt valmis lähtemään ulos. Naru kiinni riimuun ja pää ylös. Tällä kertaa tosin koko hevonen ei ollut jähmettynyt patsaaksi, joten tämäkin on jo pieni edistysaskel. Hetken aikaa Waltsu siinä tönötti pää korkeuksissa, mutta laski sitten päätään ja tuli uteliaana kurkkimaan karsinan suuaukolle, että mitäs siellä näkyykään. Mörköjä ei ollutkaan ja vihdoinkin sain orin pois karsinastaan - mikä parasta: ilman porkkanalla lahjontaa. Hiljaisen ja tyhjän tallin käytävillä orin askeleet kaikuivat korvaani mukavasti, että voikin ihminen saada jo tuosta rytmikkäästä kopinasta kunnon hyvänmielenpuuskan. Tallin sisäpuolella talutus sujui hienosti, mutta kun päästiin tallin pihaan, niin taas tyttöä vietiin. Orin pää heittelehti ja koko iso eläinkin pomppi lähes tasajalkaa kavioiden piestessä ilmaa milloin mihinkin suuntaan. Kiitin onneani, että riimunnaru oli pitkä ja ori sai suhteellisen rauhassa taistella tonttu-ukkoja vastaan eikä kaviot kertaakaan osuneet minuun. Hetkisen kuluttua Waltsu rauhoittui hieman, maiskutellen ja edelleen ympärilleen pälyilleen asteli huomattavasti rauhallisempana luokseni ja tuuppasi minua turvallaan. Mitä lie orin päässä liikkunut äsken, mutta nyt tämä oli jo aivan eri hevonen.

Otin narusta taas napakampaa otetta ja maiskautin Waltsua liikkeelle kohti tarhaa. Olin salaa kiitollinen siitäkin, että puolivahingossa olimme venkslanneet Waltsulle täksi päiväksi lähimmän tarhan eikä minun tarvitsisi nyt selviytyä kuin tuo vajaa 20 metrin matka tältä erää. Mitä kauemmaksi tallin ovista pääsimme, sitä rennommaksi orin olemus muuttui, tarhan porteilla se oli jo kuin mikäkin tuttu. Napsautin orin narusta irti ja sillä samaisella sekunilla se nappasi jalat alleen ja lähti kirmaamaan pitkin tarhaa loska lennellen ja naapuritarhojen otusten ihmeissän katsoen, että mikähän hullu se tuokin oikein on. Aikani seurailin Waltsun ilakointia ja energian purkua tarhan laidalta, mutta lopulta oli pakko lähteä jatkamaan tallitöitä ja jättää herra rauhaan.

Aamutallin jälkeen minun piti poistua tiluksilta, mutta jätin Essin ja Johannan vastuuseen, kuten normaalistikin. Ilmoitin, että saatan illasta keretä tulemaan vielä tallilla käymään, mutta en uskaltanut luvata mitään. He lupasivat puolestaan pitää tallin pystyssä ja pitää minut ajan tasalla etenkin Waltsun suhteen.

Sunnuntai-iltana puhelimeni ysäriaiheinen soittoääni lähti soimaan ja vastasin Johannalta tulevaan puheluun. Kerkesin ajattelemaan jo kaikki mahdolliset kauhuskenaariot läpi siinä puolen sekunin aikana ja luulen, että Johanna sen arvasi, koska hän aloitti puhelun sanomalla, että kaikki oli hyvin. Ori oli saanut olla koko päivän tarhassa, illan suussa se oli tullut reippaasti sisään. Hieman oli koittanut poukkoilla ovensuussa, mutta ei ollut vetänyt samanlaista esitystä kuin aamulla. Huokaisin helpotuksesta ja jatkoin Johannan tarinan kuuntelua. Huomasin, että mitä enemmän Johanna kertoi päivästä, sitä leveämmäksi hymyni kävi. Waltsu oli ollut illan rauhallinen tallissa ja olipa siinä muutaman rapsutuksenkin jo ohimennen kerjännyt kaltereiden välistä ennen iltaruokaa.