Virtuaalitalli Hiprakka

Magneettimies oli ulkoisesti todella komea, tummanrautias kouluori, joka kilpaili parhaimpina vuosinaan jopa vaativa A -tasolla voittoja kahmien. Kantakirjaan ori on hyväksytty hienosti ekalle palkinnolle saaden erityismaininnan sulavista ja puhtaista liikkeistään. Heino Kyrölän kasvattama 157-senttinen ori oli luonteeltaan hieman temperamenttinen ja oli parhaimmillaan pienessä piirissä. Jälkeläisiä tämä hieno ori jätti jälkeensä kaikkiaan 124 kappaletta.

Siipiveikko oli Magneettimiehen lailla hieman tulisempaa sorttia, vaikkei tämäkään mikään mahdoton ollut käsitellä. Potentiaalia tällä olisi ollut heittämällä vaativillekin kouluradoille, mutta pääsääntöisesti se kuitenkin kilpaili helppo A -tasolla, sielläkin vaihtelevasti menestyen. Rataesteillä, lähinnä 80-100 cm -luokissa, se kuitenkin menestyi sitäkin hienommin, kun pääsi vauhdin hurmassa keskittymään lähinnä vain seuraavaan esteeseen. Luonnevikaiseksi tätä ei kuitenkaan voi haukkua, vaikka hieman hankalampi herra olikin kyseessä. Kantakirjasta ori löytyy II-palkinnolla ja sen myötä astutuskyselyitäkin sateli jonkinverran, mutta loppusaldo lapsille on kuitenkin 19 kappaletta. Suurin osa jälkeläisistään on huomattavasti rauhallisempia kuin tämä, johtuen mahdollisesti siitä, että astutettavat tammat olivat toooooooooodella rauhallisia.

Tuulikello oli kaunis vaaleanrautias suomenhevostamma, jonka säkäkorkeus kohosi lähes 160 senttiin saakka. Kouluradoilla tätä nähtiin satunnaisesti helpoissa luokissa, rataesteillä samaten, mutta enimmäkseen tämä viihtyi kisaajansa kanssa maastoesteillä, jossa niittikin menestystä huimasti. Kantakirjassahan tämäkin on, hienosti I-palkinnolla. Tuuli oli yksityisomistuksessa yhdellä omistajalla koko ikänsä ja sai elää rauhallisesti. Kolme varsaa se elämänsä aikana sai, joista yksi tamma jäi viihdyttämään tämän eläkepäiviä, kunnes Tuuli menehtyi 24-vuotiaana yllättäen.

Tiinan emä, Tanssii Itsensä Kanssa, on ulkomuodoltaan lähes täydellinen. Siis vau! Näyttelyissä sen kanssa onkin kierretty ahkerasti ja meriittirivin pituus lähentelee kilometriä varmastikin. No ei sentään, mutta kyllä se yleensä sai nauttia sini-valkoisista ruusukkeista ja nauhoista. Luonteeltaan Tanja on hyvin samalainen kuin Tiinakin, ei ole vaikea arvata, kummalta luonne on periytynyt. Näyttelyiden lisäksi Tanjan kanssa kierrettiin aluetason koulukilpailuissa satunnaisesti ja onhan aluemestaruuksistakin lukemattomia pokaaleja kaappia täyttämässä. Tanja on varsonut elämänsä aikana neljästi saaden kerran kaksoset.

Unihiekkamyrsky oli lupaava kouluratsu nuorena, mutta valitettavasti eräänä liukkaana talviyönä sattunut kolari päätti sen hienosti alkaneen uran. Toipumisen jälkeen oriin kanssa keskityttiin lähinnä näyttelyissä kiertämiseen ja hyväksyttiinhän Myrsky kantakirjaankin toiselle palkinnolle. Siitosorina tämä komea tummanrautias ori kerkesi viettämään lukuisia vuosia ja kysyntää riitti, vaikka kisatuloksia ei ihan kauheasti kerennyt ennen onnettomuutta kertymään. Jälkeläisiä tällä oriilla on tiettävästi lähemmäs 200 kappaletta ympäri Suomea ja muutama Ruotsissa ja Norjassakin.

Valeria oli omistajansa silmäterä, vaikkei koskaan juurikaan kilpailuissa kiertänyt ja muutoinkaan ollut niin tunnettu nimi. Jaana Kokkonen osti tamman suoraan perikunnalta ja näin ollen pelasti sen kuolemalta Valerian ollessa vain 6-vuotias. Peruskoulutus oli tehty ja Jaana viihtyikin Valerian seurassa hyvin, vaikka tallissa oli muutamia muitakin hevosia, kunnon kilparatsuja. On arvailtu, että juuri Valerian erilaisuuden vuoksi Jaana jaksoi sen kanssa touhuta, kun oli koko ikänsä siihen saakka enemmän tai vähemmän tavoitteellisesti harrastanut "parempien" hevosten kanssa. Valeriakin oli kuitenkin hieman kisannut elämänsä aikana ja kantakirjaankin se hyväksyttiin juuri ja juuri toiselle palkinnolle. Valeria sai elämänsä aikana vain kaksi varsaa, joista vain Tanssii Itsensä Kanssa selvisi aikuisiälle saakka. Valeria eli hyvän ja rennon elämän ja menehtyi kunnioitettavassa 28 vuoden iässä kotitallillaan.

Kilpailukalenteri

40 KRJ-sijoitusta + 1 KRJ-Cup -sijoitus, kilpaura päättynyt.

Päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

02.07.2017, Tiina ja porkkanat. Ja Nalle.

Kesän kunniaksi Tiinakin oli saanut muiden tammojen lailla viettää yönsä ulkona. Vihdoinkin oli saat Suomeenkin kunnon hellettä ja yölläkin lämpötila oli vajaassa 20 asteessa. Eilen illalla poistuin tallilta tyytyväisenä tietäen, ettei aamulla tarvitsisi urakoida aivan kaikkia tallin karsinoita, kun suurin osa niistä oli tyhjillään.

Aamulla kurvasin autoni parkkiin tallin nurkalle ja hyvillä mielin lähdin talsimaan kohti tallia. Kerkesin juuri ja juuri toiselle nurkalle, kun huomasin Tiinan tallin oven edessä odottelemassa jotain, varmaan aamupalaa. Minut äkätessään tamma säpsähti hieman, mutta kyllä minäkin hätkähdin miettiessäni, että miten ihmeessä tuo tamma voi tuossa tönöttää yksinään vapaana, kun illalla se ei siihen jäänyt. Samassa iski paniikki, että missä muut samassa tarhassa olleet neljä tammaa olisi, kun tämä yksi oli tässä. Onneks Tiina on tuollainen löllykkä, että sain sen pyytämällä talliin sisään ja suljin sen karsinaan kiireen vilkkaan.

Juoksin tarhan suuntaan niin lujaa kuin lyhyistä kintuistani vain pääsin. Hevosia näkyi useissa tarhoissa ja nopealla laskulla kaikki olivat tallella. Lopulta pääsin perille kuudennelle tarhalle, josta tosiaan puuttu Tiina, mutta kaikki neljä muuta tammaa olivat visusti paikalla. Nopealla tarkastuksella aidat olivat ehjät ja hevosetkin olivat rauhallisia ,mitä nyt hieman katselivat touhuani oudoksuen, kun normaalisti tähän aikaan aamusta saivat olla vielä aivan rauhassa. Jätin hevoset pihalle ja lompin hämilläni takaisin talliin, jossa tein lopullisen laskelman paikalla olevista hevosista. Kyllä, kaikki olivat paikalla.

Kömmin Tiinan karsinaan puhisten ja itsekseni mutisten. Lopulta ihmettelin tammalle aivan ääneen, että mitä ihmettä on tapahtunut. Tämä ei todellakaan kuulunut meinaan Tiinan tapoihin karkailla menemään miten sattuu. Samalla kun äimistelin tapahtunutta, kipitin satulahuoneeseen laittamaan sumpit valumaan ja nappasin Tiinan harjat mukaani. Harjasin tamman pikaisesti kahvin valuessa ja nakkasin sen takaisin tarhaan vannottaen sitä tällä kertaa pysymään siellä siihen asti, että hakisin sen pois. Tamma höristeli korviaan ja katseli kilteillä silmillään minuun kuin ei olisi koskaan mitään tehnytkään.