Virtuaalitalli Hiprakka

i. Risteri on hieno monitaituri, joka on kilpaillut niin koulu- kuin esteradoillakin. KRJ-sijoituksia orilla on peräti 60 kappaletta ja esteiltäkin sijoituksia löytyy yli 30 kappaletta, taitava herrasmies siis kyseessä. Väriltään tämä 149 cm korkea suomenhevosori on punarautias ja se on palkittu mm. KTK-III, SLA-II sekä YLA2 -palkinnoilla. Jälkeläisiä orilla on myös melko nätti lista, tietojeni mukaan Wilja on Risterin kahdeksas jälkeläinen.

ii. Ristipoika on eloisa suomenpienhevonen, väriltään komean liekehtivä punarautias. Se menestyi aikoinaan hyvin esteradoilla 80 cm -luokissa ja näyttelyissä. Ristipoika ei ollut mitenkään hirveän hankala, mutta siltä löytyi kyllä orimaisuutta ihan reilusti. Ristipoika oli ratsuna varsin reipas, ei koskaan yhtään laiska tai muutenkaan tuntiponimainen. Ristis viettää eläkepäiviä Uotilassa, Saarelan Tallilla, missä se vaikutti vielä muutama vuosi sitten myös jalostukseen. Ristipoika sai siitosurallaan 10 varsaa, jotka menestyivät hyvin pienemmillä esteradoilla.

iii. Nappisilmä oli erittäin komea pienhevosherra, jolla tosiaan oli aikamoiset nappisilmät. Se sulatti usean tuomarin sydämet ja saavuttikin muotovalio-arvonimen alta aikayksikön. Tummanpunarautias komistus kilpaili myös erilaisissa ratsastusluokissa, niin esteillä kuin koulussakin. Ori oli luonteeltaan oikea herrasmies, mutta tammoja ei edes Nappi voinut vastustaa. Ori nukkui pois rauhallisesti omalla laitumellaan 30 vuoden iässä.

iie. Herttuatar oli koulutamma henkeen ja vereen. Se kilpaili useissa Helppo A ja Vaativa B luokissa menestyksekkäästi. Se ja omistaja kiersivät myös erilaisissa näyttelyissä, ihan suhteellisen hyvällä menestyksellä. Herttuatar oli luonteeltaan joskus hankalaksikin heittytyvä, erittäin tempperamenttinen ja dramaattinen suomenpienhevonen. Se sai mukavan määrän jälkeläisiä jalostusurallaan, ja vaihtoi omistajaa vain kerran, kasvattajalta uuteen kotiin varsana. Viimeiset elinvuotensa hän vietti omistajalla, jolla oli ollut varsasta saakka. Herttuatar lopetettiin vanhuuden vaivojen takia 32-vuotiaana.

ie. Anelmiina on erittäin pieni jopa pienhevoseksi, mutta sitäkin mukavampi. Se ei osoittanut koskaan äkäisyyden merkkejä eikä vielä tänäkään päivänä ole potkaissut ketään ihmistä. Se oli erityisesti kouluhevonen, mutta kilpaili myös esteluokissa, tosin vain 50 cm korkeudessa, onhan tamma vain 140 cm korkea itsekkin. Anelmiina periyttää jälkeläisilleen mukavaa luonnetta, ei niinkään mitään kamalaa kisakapasiteettiä. Tamma vaikuttaa tällä hetkellä jalostukseen kasvattajallaan Lahdessa ja tähän mennessä tamma on saaut yhteensä 4 tammavarsaa sekä 3 orivarsaa.

iei. Lurjustelija, täysikokoinen suomenhevosori, oli varsinaisesti juuri sellainen kuin nimestä käy ilmi. Se ei ollut ilkeä, mutta oikea jekkukuningas. Jokaiselle päivälle oli oma jekkunsa ja hoitajilla alkoivat hiuksetkin jo harmaantua siinä rytinässä, kun Lurjus lähti lipettiin avoimesta karsinan ovesta. Ori kilpaili esteratsastuksessa satunnaisesti sijoittuen, mutta pääosin Lurjus oli näyttelyhevonen. Se saikin varsin hienoja tuloksia ja se kantakirjattiin II-palkinnolla. Ori jätti jälkeensä 8 jälkeläistä, ja kuoli ähkyyn 20-vuotiaana.

iee. Alma varsin mukava, enimmäkseen harrastehevosen virkaa toimittanut pienhevonen. 140cm korkea suomenhevonen starttasi muutamissa kilpailuissa omistajansa seurassa, mutta pääosin keskittyi kasvattamaan varsoja ja käymään omistajansa kanssa erilaisissa tapahtumissa normaalin elelyn lisäksi. Alma oli pitäjän hyväkäytöksisin hevonen ja se tunnettiin siitä, ettei se koskaan ollut potkaissut ketään. Alma kuoli rauhaisasti omassa kodissa 27 vuoden iässä.

e. Tiuran Wilhelmiina on kuvankaunis, 161 cm korkea neitokainen, joka on kilpaillut vaativa B -tasolla varsin hienosti menestyen. Sijoituksia on myös esteradoilta ja muutamia kenttäkisoistakin, joten kyseessä ei suinkaan ole mikään turha tamma! Luonteeltaan Helmi on varsin leppoista, mutta osaa toisaalta kyllä ämmäilläkin kunnolla eikä anna mitään ilmaiseksi. Tällä rautiaalla ja suhteellisen sirolla neidillä on tiettävästi neljä jälkeläistä.

ei. Ulavan Eelis on komea jättiläinen. Orin säkä kohkoaa aina sinne 163 senttimetriin saakka. Suuresta koostaan huolimatta kyseessä on todellinen taituri koulukentillä eikä esteradoillakaan puomit turhia kolise. Luonteensa puolesta Eelis on lempeä ja vähän sellainen kaikkien kaveri -tyyppinen otus. Tummanrautiaalla komistuksella on 12 jälkeläistä.

eii. Murinan Paasi oli 162 cm korkea oripoika, joka oli luonteeltaan melkoinen jääräpää. Ori piti puolensa eikä juurikaan antanut periksi asiassa, jonka tahtoi tehdä päättämällänsä tyylillä. Monet ihmiset orin jääräpäisyyttä kammoksuikin, mutta eipä se liioin tätä hetkauttanut, kun kuitenkin sai saman omistajan hoivossa asua koko ikänsä ja he tulivat toimeen hienosti. Paasi kilpaili nuorempana helpoissa koululuokissa seura- ja aluetasolla, hieman myöhemmin sitten rataesteillä. Paasista ei voi varsinaisesti sanoa, että se olisi ollut jalostuksellisesti mikään helmi, mutta muutaman kakaran voimin on sukua jatkettu ja molemmat jälkeläiset ovat huomattavasti vähemmän jääräpäisiä kuin isukkinsa. Paasi eli pitkän elämän ja se lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi hieman alle 30-vuotiaana.

eie. Edelina oli kauniin rautias tamma, joka nuorempana kävi muutamia hassuja kertoja kouluradoilla starttaamassa, mutta omistajanvaihdoksen myötä sekin ura jäi. Tamma vietti leppoisan yksityishepan elämän kotitallillaan Asikkalassa ja varsoi kolme kertaa. Omistajaperhe huolehti tammasta erinomaisesti.

ee. Voihelmi oli vaaleanrautias, liinaharjainen kouluratsu, joka kilpaili kivasti meenstyen vaativa b -luokissa. Muutamia kertoja se nähtiin myös pienillä esteradoilla, joista kuitenkaan ei menestystä liioin herunut. Helmi eli koko elämänsä, 26 vuotta, saman omistajan hoivissa ja varsoi kuusi kertaa. Viisi varsaa pääsi maailmalle, yksi jäi emänsä toveriksi kasvattajalleen. Luonteeltaan Helmi oli lempeä ja sosiaalinen eikä siitä oikeastaan voinut olla pitämättä.

eei. Hoon Rehentelijä oli esteratsujen aatelia. Se hyppäsi jopa 120 cm ratoja ja kahmi itselleen sijoituksia lähes poikkeuksetta. Rakenteellisestikin ori oli varsin korrekti ja ori onkin hyväksytty kantakirjaan hienolle ensimmäiselle palkinnolle. Jälkeläisiä orilla on peräti reilut sata kappaletta. Osa jälkeläisistä on aivan tavallisia harrastehevosia, mutta moni on näyttänyt kykynsä niin koulu- kuin estaradoillakin. Ori menehtyi eräänä lokakuisena aamuna auto-onnettomuudessa kesken kisamatkan, kun vastaan tuleva linja-auto lähti kuskin hallinnasta ja törmäsi autoon, joka Rehentelijää kuljetti. Myös orin omistaja menehtyi onnettomuudessa.

eee. Virkku-Salli oli 151 cm korkea monitaituri, joka kilpaili pääsääntöisesti kenttäratsastuksen parissa. Tamma taitoi koulukuviot hienosti vaativan tason luokissa, loikki yli 120 cm korkeista esteistä ja maastossa syöksyi esteeltä toiselle vauhdikkaasti ja pelkäämättä. Toisella palkinnolla kantakirjaan hyväksytty tamma eli pitkän ja antoisan elämän kasvattajallaan Ikaalisissa. Jälkeläisiä tammalla on kuusi kappaletta, joista jokainen on kilpaillut vähintään aluetasolla koulu- ja/tai esteradoilla.

Wiljalla on normaaleissa koulukisoissa 43 KRJ-sijoitusta + 2 KRJ-Cup -sijoitusta.
Lisäksi se on kilpaillut 7/6-tasolle porrastetuissa kouulkilpailuissa.
Kilpaura on päättynyt.

Kilpailukalenteri

Päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

Valmennuskurssia Svedulandiassa, syksy 2015

Alkukesästä soittelin eräälle ruotsalaiselle kouluvalmentajalle, Nina Söderholmille, ja kyselin, kuinka vaikea hänen käsittelyynsä on päästä. Nainen totesi minulle, että ottaa kaikenlaisia hevosia vastaan, joilla kuitenkin on kilpailtu ja tullaan jatkossakin kilpailemaan aktiivisesti. Näillä puheilla sovimmekin alustavasti, että syksyllä pistän tamman matkaan ja menemme kohentamaan taitojamme Ruotsin maalle.

Vihdoin se päivä on tullut, kun pakkaan Wiljan autoon ja lähdemme ajamaan kohti uusia haasteita. Valmennuskautemme Ruotsissa kestää muutaman viikon ja sinä aikana olisi tarkoitus opetella parempaa vuorovaikutusta ratsukkona sekä syventää jo osaamiamme asioita - ja tietysti hieman laajentaa vaativampiin juttuihin.

Matka Ruotsiin meni hienosti, eikä tamma ollut moksiskaan lentomatkasta, vaikka moisesta sillä ei aikaisempaa kokemusta taatusti ollut. Uuden ja ihmeellisen matkustustavan jälkeen tamma sai lepäillä pari päivää uudessa tallissaan tutustuen samalla paikkoihin. Itse pääsin sillä välin harjoittamaan mm. istuntaani ja huomaamattomampia apuja GP-tason hevosilla. Oli se meinaan hieman erilaista, kun Wiljan selässä istuminen, vaikkei sekään hullumpaa ole.

Kolmantena päivänämme Nina aloitti harjaannuttamisemme. Alkuun perusasioita ja päivä päivältä siirryimme vaativimpiin hommiin. Toisinaan sateli kehuja, toisinaan taas palautteen terävä ruoska heilui ja Ninan ääni kohosi hyvinkin korkealle.

Valmennusmatkamme loppupuolella olimme saaneet hienosti hallintaamme kootut askellajit sekä sulkutaivutuksetkin menisivät vaikka me molemmat nukkuisimme. Vaikka emme mikään maailmanluokan ratsukko olekaan, pääsimme useamman kerran harjoittelemaan myös piruetteja. Jotenkin nekin saatiin onnistumaan, vaikka toisinaan meinasivatkin tamman jalat mennä solmuun ja ratsastajalla kärsivällisyys loppua.

Viimeisenä päivänämme Ninan omistamalla valmennustallilla järjestettiin leikkimieliset koulukilpailut, joihin osallistui minun ja Wiljan lisäksi kahdeksan muuta ratsukkoa. Kaikki olivat suunnilleen samalla tasolla kanssamme ja ylpeänä voin ilmoittaa, että tulimme kilpailussa toiseksi, vaikka vastassamme olikin hurjan kovatasoisia ratsukoita.

Ruotsin matka antoi meille molemmille taatusti lisäpuhtia harjoitteluun ja kotona aiommekin jatkaa omatoimista harjoittelua ja virkistää mieliimme opittuja juttuja säännöllisesti.

Ninan palautteesta voi hyvinkin päätellä, että olemme tervetulleita uudelleen hänen valvovan silmänsä alle, emmekä varmasti olleet aivan huonoimmasta päästä. Kokonaisuudessaan matka oli opettavainen ja kannattava.

Koulutuuppausta (valm. Matilda)

Tällä kertaa maneesiin astelikin minulle aivan tuntematon ratsukko. Wiljaksi esitelty tamma tuntui olevan varsin pirteä ja vilkuili uteliaana uutta paikkaa. Kunnollisten alkukävelyiden jälkeen ratsukko aloitti kevyessä ravissa verryttelyn.

Ratsastajalla oli hieman hakemista ohjastuntuman kanssa, aluksi oli kovin vaikeaa säilyttää tasaista otetta suusta mikä häiritsi Wiljaa. Teimme töitä ratsastajan istunnan kanssa, sen vakauttamiseksi ja käsien paikoillaan pitämisen auttamikseksi.

Työskentelimme tunnin aikana aluksi harjoitusravissa, paljon voltteja, taivutuksia ja puolipidätteitä, yritimme saada tammaa vähän myötäämään niskastaan ja taipumaan parempaan muotoon.

Kunnollisen työskentelyn jälkeen Wilja alkoikin enemmän rentoutua ja hakeutua alemmas kuolaimelle. Laukassa jatkoimme samaa työskentelyä tehden töitä ratsun perusmuodon kanssa, samoin kuin minä jatkoin ratsastajan neuvomista istunnan kanssa.

Kokonaisuudessaan ratsukko teki töitä keskittyneesti ja parannusta tapahtui näkyvästi.

Kotiutuminen Hiprakkaan, 29.05.2014

Aamuaurinko oli kerennyt jo luontoa hellimään hetken aikaa, ennen kuin suunnittelin kampeavani ylös sängyn pohjalta. Vaikka olin nukkunut pitkät yöunet, kerrankin heräilemättä, meinasi silmäluomeni painua takaisin kiinni tuon tuosta. Viimein sain otettua itseäni niskasta kiinni ja istuin sängyn laidalla harkiten tarkkaan seuraavaa liikettäni. Tovin kuluttua sain kerättyä jälleen itseni ja lähdin astelemaan kohti kylpyhuonetta, aamupesut ja vaatteet päälle, niin johan alkaa luistamaan jälleen.

Muutaman kymmenen minuutin kuluttua olinkin jo huomattavasti pirteämpänä keittiössä kahvia keittelemässä. Ajatuksissani menin laskuissa sekaisin ja otin hieman takapakkia kahvinkeitossa. Tästä lannistumatta sain onneksi kahvit tulemaan ja siitä tyytyväisenä suuntasin lipokkaineni postilaatikolle postia hakemaan. Laatikosta saaliikseni jäi vain muutama erinäinen mainos sekä paikkakuntani sanomat, jotka heitin kaikki verannan pöydälle odottamaan.

Kahvin tiputtua kaadoin höyryävän kahvin iloisen keltaiseen mukiin, jonka kylkeä koristi vieläkin iloisempi kukkanen. Kahvikupposen kera suuntasin ulkosalle nauttimaan lämpimästä, mutta ei vielä liian kuumasta, kesäaamusta. Vaikka kello ei ollut juuri mitään vielä, vasta hieman yli 8, oli todella mukavaa istahtaa ulkotuoliin ja syventyä mainoksiin lintujen visertäessä taustalla ja muutamien kärpästen pöristessä kilpaa mehiläisten kanssa pienen matkan päässä sijainnistani.

Mainosten huvetessa, hupeni myös kahvini pannusta ja jossain vaiheessa loppuivat molemmat. Vilkaisin kännykästäni kelloa, lähes puoli 11. Kylläpä aika olikin mennyt nopeaan.

Mietin tovin, mitä mahtaisin seuraavaksi tehdä vapaapäivänäni ja meinasin jo alkaa turhautumaan, kun en mitään tähdellistä tekemistä keksinyt. En edes muista, koska viimeksi olen juonut aamukahvit rauhassa ja vain istunut ulkona tekemättä mitään, kiirehtimättä minnekään. Vaivuin takaisin jonnekin kesähorroksen maille ajatusteni syövereihin.

Puhelimeni alkaessa piippailla iloista soittoääntään, palauduin takaisin tälle planeetalle ja hieman pelästyneenä kaivoin puhelimen taskustani. Numero ei näyttänyt ollenkaan tutulta, joten kohensin asentoani ja vastasin. Puhelimen toisessa päässä reipas naisen ääni esitteli itsenä Penelopeiaksi ja kertoi samaan syssyyn soittonsa syyn. Olin tehnyt tarjouksen eräästä naisen omistamasta suomenhevostammasta ja hän oli sen hyväksynyt. Hymyn nostaessa suunpieliäni ylöspäin, koitin malttaa kuunnella hänen selostustaan. Todellisuudessa varmaankin puolet asioista meni aivan ohi, mutta myöntelin sujuvasti. Lähes ainoa, mitä puhelusta jäi käteen, oli se, että olin allekirjoitusta vaille Wiljariinan omistaja, ja se, että Penelopeia laittaa tamman valmiiksi iltapäivään mennessä, jolloin voin lähteä sitä hakemaan.

Hyvien uutisten innoittamana suuntasin pikaisesti tallille, jossa katsoin, että uudelle tulokkaalle on puhdas karsina ja toimivat varusteet siellä. Tallissa touhutessani kaikkea epämääräisen tärkeää, aika kului yllättävän nopeasti ja pian kello alkoikin lähennellä puolta kolmea. Sovimme Penelopeian kanssa, että menen hänen tallilleen puoli neljäksi, matka sinne kestää laskujeni mukaan hieman reilu puoli tuntia.

Odotellessani ajan kulumista pyörin ympyrää ja mietin kuumeisesti, oliko kaikki nyt varmasti valmista. Tallissa kaiken pitäisi olla kunnossa, tarhaan olin käynyt vetämässä vielä varmuuden vuoksi sähköpaimenta, jottei neiti lähde heti karkuteille, traileriin olin varannut myös kaikki mahdollisesti tarvittavat vermeet. Kyllä, taisin olla valmis.

Kävin tallin kioskilta hakemassa vielä kupin kahvia ja istahdin muiden tallilaisten seuraksi tallin seinustalle istumaan ja vahtamaan kuulumisia. Tunsin, kuinka jännitys alkoi kihlemöidä ja sai perhosia lentelemään mahassani. Olo oli levottomampi kuin pitkään aikaan aikaisemmin. Vihdoin kello löi sen verran, että viitsin hypätä autoon Jenni seuranani ja suunnata auton nokan kohti Hupilan talleja.

Menomatka tuntui todella pitkältä, vaikka todellisuudessa matkaa ei ollut kuin reilu 20 kilomertiä. Vilkuilin kelloa vähän väliä, pelkäsin myöhästyväni sovitusta ajasta, mutta samalla toivoin, että kello olisi jo enemmän. Lopulta edessämme häämöitti siisti tallirakennus ja tarhassa kirmasi jos jonkinlaista hevosta ja ponia. Nuori nainen asteli nurkan takaa Jennin sammuttaessa auton tallin päähän, hän oli varmastikin Penelopeia. Hypähdin autosta pihalle ja tervehdin naista niin reippaasti kuin vain pystyin. Hän esitteli itsensä Penelopeiaksi, tallin omistajaksi ja neuvoi miedät hakemaan kahvia tai teetä kanssaan, jonka jälkeen suuntasimme erään tarhan laidalle katselemaan.

Aidan takaa koitin arvuutella, kumpi noista näteistä liinakoista olikaan minun tammani, mutta en onnistunut päättämään. Lopulta Penelopeia sujahti aidan välistä tarhaan ja lähti hakemaan sitä hieman suurempaa tammaa. Saatuaan riimusta kiinni, napsautti hän narun sutjakasti kiinni ja talutti tamman aivan eteeni aidan viereen. Hetken pällisteltyäni, en voinut enää pidätellä intoani, vaan pujahdin minäkin tarhan puolelle Penelopeian pyytäessä.

Tarhan puolella teimme tuttavuutta tamman kanssa ja Penelopeia jutteli kaikkea mahdollista, kertoi varsan tavoista ja tekemisistä. Pian suuntasimme tarhasta pihalle, Penelopeia aukoi porttia ja minä talutin ihka ensimmäistä kertaa tätä neitokaista, sen ollessa omani. Hymy valtasi jälleen koko pärstäkertoimeni vaikka koitin pitää sitä hieman edes kurissa. Talutteassani Wiljaa kohti tallia, koitti se muutamaan otteeseen päästä muutamien heinätukkojen kimppuun, toisella kerralla siinä jopa onnistuen. Talliin päästyäni, päästin tamman karsinaan, jossa sillä oli vielä viimeinen ateria Penelopeian tallissa. Sillä välin kävimme kirjoittamassa kauppakirjan ja lykkäsin Penelopeialle rahat käteen. Nyt varsa oli aivan virallisesti minun!

Kello läheni jo kuutta, kun aloimme lastaamaan Wiljaa traileriin. Vaikka Penelopeia oli sitä jo sen kanssa harjoitellut useaan otteeseen, meinasi neiti pistää ranttaliksi uusien silmäparien alaisuudessa. Lopulta se kuitenkin taipui tahtoomme ja saimmekin sen astelemaan sisälle. Sidoin narun sopivan tiukalle puomiin ja varmistin vielä, että kaikki oli hyvin, kunnes kipitin ulos trailerista. Kaiken ollessa valmista, hyppäsimme Jennin kanssa kuljettamoon ja heiluttelimme Penelopeialle kaartaessamme pois pihasta. Matka kotiin sujui hienosti, vaikka kerran pysähdyimmekin katsomaan, että kaikki on reilassa myös kärryssä matkaajalla.

Kun kurvasimme kotitallin pihaan, odotti sielä jo sankat joukot uutta tulokasta. Innoissani pomppasin autasta pihalle sen vielä liikkuessa hieman ja aloin selittämään suu vaahdossa, kuinka ihana tämä tamma oli ja mitä se teki ja kaikkea muuta sellaista. Puhetulvan hieman helpottaessa avasimme lastaussillan ja kävin hakemassa neidin pihalle.

Enismmäisenä kävin viemässä tamman, tai Wiljan, uuteen karsinaansa, jossa se saisi rauhassa tutustua ääniin ja hajuihin, ennen kuin puolet tallin henkilökunnasta olisi sen kimpussa. Sillä välin kun Wilja nuuhki ja tutki jokaisen sentin karsinastaan, kävimme tyttöjen kanssa juomassa kahvit satulahuoneessa. Kahvittelun jälkeen ajattelin vielä päästää tamman pikavisiitille uuteen tarhaansakin.

Tarhan oven mennessä kiinni, lähti toinen juoksemaan hirmuista pukkilaukkaa tarhan ympäri. Tyttöjen katsellessa aidan takaa sen menoa, aloitin jälleen tyhmännäköisenä hymyilemisen, jota en saanut kitkettyä naamaltani pois sitten millään missään vaiheessa. Loppuilta kaikkine rutiineineen uuden tulokkaan kanssa meni loistaen aurongon kanssa kilpaa. Hällä väliä, nyt saakin hymyillä, kun omistuksessani on tuollainen supersöpö pallero, joka muuten hurmasi kaikki, jotka sen tänään kerkesivät nähdä, niin ihmiset kuin hevosetkin.

Ensimmäisenä iltanaan uudessa tallissa Wilja meinasi olla hieman levoton, joten jäin sen kanssa tallille yöksi. Kotona ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä tai syytä, jonka takia sinne olisi tarvinnut mennä. Silittelin ja rapsuttelin Wiljan uneen ja varovaisesti siirsin sen pään sylistäni pois sen vaipuessa entistä syvempään uneen. Itse suuntasin tässä vaiheessa kioskilta hakemaan iltapalaa, jotka menin mutustelemaan satulahuoneeseen sohvalle. Syönnin jälkeen levitin mahdollisimman hiljaa sohvaa, jotta mahdun siihen kunnolla mukkumaan. Kävin vielä varovaisesti kurkkaamassa Wiljan karsinaan ja sielähän se nukkui täysin tyytyväisenä tuhisten unissaan. Hymyillen astelin takaisin satulahuoneeseen ja kömmin viltin alle lämpöseen. Pian jo olinkin nukahtanut ja haahuilin onnellisesti unimaailmassa.