Virtuaalitalli Hiprakka

Kipakan Kepa oli 152-senttinen rämäpää, josta kaavailtiin alkujaan kenttäratsua vanhempiensa jalan jälkiä seuraamaan. Luonne oli kuitenkin sen verran sähäkkä, että se haave karisi hyvin nopeasti. Lopulta orilla startattiin harvoissa ja valikoiduissa koulu- ja estekisoissa muutamia kertoja sekä kierrettiin näyttelyitä, mutta mitään superkisahevosta siitä ei satu koulittua. Ori astui elämänsä aikana vai kolme tammaa, joista jokainen on perinyt luonteensa pitkälti isältään, vaikka emänä olisi ollut kuinka lupsakkaa neitiä.

Vikatikki oli luonteeltaan hieman kuumahko, muttei mitään verrattuna poikaansa. Ori kilpaili menestyksekkäästi kenttäratsastuksen parissa omistajansa Aliisa Patolan kanssa ja astuikin elämänsä aikana lukuisia tammoja. Periyttäjänä tämä oli varsin kelpo, monet jälkeläisistä ovat menestyneet lähes lajissa kuin lajissa, tietysti poislukien ravipiirit. Ulkomuotokin oli kohdillaan ka Vikatikki kantakirjattiin aikoinaan ekalle palkinnolle.

Kipakan Tipi ei nimestään huolimatta ollut kovin kipakka, pikeminkin päin vastoin. Se oli oikein lupsakka Savolainen hevosmuori, joka ratsutti mieluusti pieniä lapsia selässään ja touhusi muutenkin lasten parissa paljon. Tamma nimittäin asusteli ratsastuskoululla lähes koko ikänsä, jossa näki paljon kaikenlaista. Se oli aina hyvällä päällä ja kuollessaan 20-vuotiaana sille pidettiin suuret muistojuhlat tallilla oppilaiden toimesta. Jälkeläisä Tipillä on kolme kappaletta.

Tahran Salapaikka oli Aamun isän vasta kohta. Ajateltiin sinisilmäisesti, että vastakohdat täydentäisivät toisiaan, mutta tässä tapauksessa niin ei valitettavasti käynyt. Emme tiedä, oliko Salapaikalla joku piilevä äksy-geeni, mutta näiden kahden jälkeläisestä tuli kyllä kaikkea muuta kuin rauhallinen tapaus. Itse Salapaikka kuitenkin kilpaili koulu- ja esteradoilla nuorempana ja starttasihan se vielä seniorinakin muutaman kerran muuten vain. Tamma on kantakirjattu toiselle palkinnolle ja jälkeläisiä se ehti pyöräyttää maailmaan peräti kuusi kappaletta, joista kaikki muut ovat paljon rauhallisempia kuin itse Aamumme.

Vilpan Iltatähti oli kuvan kaunis, vai pitäisikö sanoa komea, ilmestys vaaleanrautiaalla karvapeitteellään sekä ihanan tuuheilla hamppujouhilla. 151 cm korkea hurmuri osasi myös käyttäytyä ja liikkua eli se oli aikalailla täydellinen pakkaus. Pääsääntöisesti oriin kanssa kilpailtiin kouluratsastuksessa, mutta satunnaiset startit myös rataesteillä kertoivat, että potentiaalia myös sille saralle olisi ollut enemmän kuin vain 70-80 cm -luokkiin. Toisella palkinnolla kantakirjattu ori siitti eläessään 48 jälkeläistä ja kuolemansa jälkeen lisää on tullut 12 jälkeläistä.

Maineen Tahra puolestaan oli enemmän esteradoilla kilpaillut 157 cm korkea neitokainen, rautias tämäkin. Luonne oli kohdillaan ja se oli varsin yhteistyökykyinen oikeastaan kenen kanssa vain, mutta parhaimmat suoritukset siitä irtosi luonnollisestikin vakituisen ratsastajan kanssa. Tamma hyppäsi iloisesti ja tyylikkäästi jopa 120 cm esteratoja ja koulukin sillä taittui näppärästi helppo A -tasolla. Tamma myytiin kasvattajaltaan eteenpäin sen ollessa 12-vuotias, jolloin sen hetkinen omistaja kantakirjasi sen ekalle palkinnolle. Tämän jälkeen tamma jäikin lähinnä siitoshevoseksi Lappeenrannan liepeille ja varsoi peräti 5 kaunista tammavarsaa.

Kilpailukalenteri

KRJ-sijoituksia 40 kappaletta, joista 1 KRJ-Cup -sijoitus. Kilpaura päättynyt.

20.11.2016 Hiprakka - He A - 4/50 27.11.2016 Hiprakka - He A - 7/50 30.11.2016 KRJ-Cup - He B - 2/147 12.01.2017 Romilly - He A - 6/80 09.01.2017 Kievarinkuja - He B - 3/50 05.02.2017 Teilikorpi - He B - 4/50 06.02.2017 Teilikorpi - He B - 5/50 07.02.2017 Teilikorpi - He B - 1/50 31.05.2017 Hiprakka - He A - 6/36 05.06.2017 Hiprakka - He A - 5/36 13.06.2017 Hiprakka - He A - 4/36 18.06.2017 Hiprakka - He A - 1/36 08.09.2017 Hiprakka - He A - 4/40 13.09.2017 Hiprakka - He A - 6/40 15.09.2017 Hiprakka - He A - 1/40 21.09.2017 Hiprakka - He A - 3/40 23.09.2017 Hiprakka - He A - 4/40 20.10.2017 Team J&K - He B - 6/40 21.10.2017 Team J&K - He B - 2/40 22.10.2017 Team J&K - He B - 2/40

25.10.2017 Team J&K - He C - 2/40 11.07.2018 Moana part breds - He B - 3/38 12.07.2018 Moana part breds - He B - 6/38 17.07.2018 Moana part breds - He B - 3/32 18.07.2018 Moana part breds - He B - 5/31 19.07.2018 Moana part breds - He B - 5/31 22.10.2018 Supernatural - He B - 1/40 24.10.2018 Supernatural - He B - 1/40 23.10.2018 Moana part breds - He B - 3/89 03.11.2018 Riemunkirjava - He C - 6/46 03.11.2018 Riemunkirjava - He C - 4/41 04.11.2018 Riemunkirjava - He C - 5/46 09.11.2018 Riemunkirjava - He C - 5/41 19.01.2019 Rushock Bog - He A - 5/30 05.02.2019 Chersey - He A - 2/50 16.02.2019 Team J&K - He A - 4/40 09.02.2019 Hiprakka - He A - 2/30 10.02.2019 Hiprakka - He A - 4/30 17.02.2019 Hiprakka - He A - 4/30 19.02.2019 Hiprakka - He A - 3/30

Päiväkirjamerkinnät ja valmennukset

Loppusyksyn/alkutalven maastoilua

Aamupäivällä auringon paisteessa harjailin Aamua tallin päädyssä ja höpöttelin sille kaikenlaista. Nuori tamma kuunteli välillä tarkkaavaisemmin, välillä ei-niin-kovin-tarkkaavaisesti, mutta kuunteli silti. Harjailin neitokaista vielä hetkisen, siistin kaviot ja sitten aloin urakoimaan sen jouhien kimpussa. Kova homma niissä olikin, löytyi lähes kaikkea mahdollista, risuja, lehtiä, kuivunutta mutaa... Ja tietysti muutama kunnolla jouhiin takertunut takiainen. Lopputulos kuitenkin oli vaivan arvoinen joten en sen enempää viitti asiasta kitistä.

Harjauksen jälkeen talutin Aamun sisälle ja sidoin sen käytävälle siksi aikaa, kun itse kipaisin sen suitset naulasta ja lämmittelin kuolaimia neidin suuhun sopiviksi. Suitset päähän, viltti selkään ja minulle kypärä kalloa suojaamaan ja sitten olimme valmiita hiipparoimaan ulos kohti hurjia maastoja.

Pihassa kapusin Aamun selkään sen jo odotellessa innoissaan. Selästä käsin annoin avut lähteä liikkeelle ja tamma keinahti rauhallisesti eteenpäin. Varmistin vielä kypärän asennon ja kiinnityksen sekä parantelin omaa istuma-asentoani keikkuessani Aamun kapeahkossa selässä.

Maantien lataa kävellessämme ohi meni muutama auto, joista Aamu ei ollut moksiskaan, mutta itse hieman jännitin sen reaktiota niihin. Ylpeänä kuitenkin sain sitä taputtaa kaulalle, johon se sitten hirnahti kimakasti vastaukseksi.

Jonkin ajan kuluttua lyhensin ohjia vielä hieman ja kannustin Aamun raviin, jälleen tehtiin työtä käskettyä ja niin pompottelimme tamman kanssa tienreunustaa pitkin yhä kauemmaksi Hiprakasta.

Rauhallista ravia pitkin pellon reunaa, lunta oli jo hieman maassa, mutta paikoittain näkyin vielä hiekkatien pintaa itseään. Pakkasta oli ehkä muutama aste ja aurinko paistatteli siniseltä taivaalta, tuli ihan oikea talvitunnelma siinä kopotellessa ja pellolle päin katsoessa. Jonkin matkaa ravattuamme hidastimme jälleen raviin ja jatkoimme matkaa eteen päin. Vajaa puoli kilometriä vielä ja tulisi pitkä suora, jolla olemme aikaisemminkin käyneet Aamun kanssa laukkaamassa ja päästämässä suurimpia höyryjä pihalle, näin teemme tälläkin kertaa, ennen kuin sukellamme metsän siimekseen pienemmälle polulle.

Loiva mutka vasemmalle ja kannustin Aamun raviin. Tamma oli jo hieman malttamaton, taisi sekin hoksata, mitä on luvassa. Mutka alkoi olemaan takana päin ja suoraa tietä avautui silmiemme eteen vaikka kuinka ja pitkälle. Ohjista kunnon ote ja pohjetta hieman, ja sitten mentiin!

Kaviot rummuttivat kevyesti jäistä tien pintaa meidän edetessä tuulen lailla, suoran loppu häämötti vielä kaukana, mutta tällä vauhdilla se olisi aivan kohta. Aamu porskutti eteen päin, tunsin sen jokaisen lihaksen jännittymisen, jokaisen hengenvedon, jokaisen askeleen. Se oli ihana tunne, vapaata ja rentouttavaa. Ja sopivasti adrenaliineja nostattavaa.

Suoran lopun lähentyessä aloin hiljentämään tahtia hieman ja Aamu kuunteli kiltisti, vaikka kävi selväksi, että vielä voitaisi juosta ja pitkään.

Ei mennyt aikaakaan kun kävelimme jo metsän uumenissa tamman hengittäessä syvään ja pitkään. Kyllä siinä itsekin hieman hengästyi, pakko se on myöntää, mutta kyllä se sen arvoista oli. Oli mukava kuunnella Aamun puuhkutusta ja koittaa itsekin tasata hengitystäni.

Ei aikaakaan kun Hiprakan maneesin katto ja pääty häämöitti kuusien takaa. Anoin Aamulle pidempää ohjaa ja taputin sitä kaulalle pariinkin otteeseen. Kyllä tämä on aina yhtä mukavaa ja rentouttavaa lähteä tämän kanssa ulkoilemaan, vaikka nuori ja kenkku tamma useimmiten onkin, kentällä etenkin.

Tallin päädyssä avasin suitsien remmit, ohjat jätin tamman kaulalle varmuuden vuoksi, jotta Aamu ei kuvittelisi vielä olevansa vapaa poistumaan paikalta. Tallin päädyssä jälleen harjailin kaunokaisen kuntoon ja tarjoilin hoitopakista muutaman namin sille kiitokseksi.

Nappasin kaulalla roikkuvista ohjista kiinni ja lähdin taluttamaan Aamua tarhaa kohden. Se pääsisi vielä sinne purkamaan loppuja energioitaan ennen päiväruokailua, jolloin se pääsee sisälle sitten pidemmäksi aikaa.

Kouluvalmentautumista

Aamu ja Nenna saapuivat kentälle keskittyneet ilmeet naamallaan. Aamu asteli reippaasti ja ripeällä käynnin temmolla, tahdikkaasti eteenpäin pyrkien. Pyysin ratsukon asettumaan kentälle kuin kotiinsa ja tekemään erittäin hyvän ja tehokkaan alkulämmittelyn. Nenna nosti ravin ja Aamu ravasi puhtaasi ja nätillä ravilla. Raviaskel nousi hyvin ja Nenna istui mukana loistavasti. Aamu taivutti kaulaansa ja pyöristi selkäänsä ja alkoi työskentelemään erinomaisen mallikkaasti. Pyysin että Nenna ottaisi ohjaa hiukan tiukemmalle ja tekisi erilaisia kaarteita ja ympyröitä ravissa, sekä vaihtelisi ravin eri tempoja. Pyysin hetkeä myöhemmin Nennaa pidättämään Aamun käyntiin ja muodostamaan keskikäynnin ja sen kokoamisen. Aamu teki työtä hyvin ja onnistui mainiosti keskikäynnin, lisätyn käynnin ja lisätyn ravin tekemisessä.

Alkulämmittelyt olivat sujuneet hienosti, joten oli aika tositoimille. Pyysin Nennaa ottamaan ohjat tiukemmalle ja nostamaan laukan, laukkaamaan pari kierrosta normaalisti vaihdellen tempoja ja sitten ottamaan siirtymisen käyntiin, josta nosto vastalaukalle. Nenna toimi saman tien ja nosti laukan. Aamu laukkasi hyvässä tempossa ja täysin rennosti, välillä vähän kiihdyttäen, välillä rauhallisesti keinuen. Aamun laukka oli kaunis ja tasainen sekä hyvin pyöreäliikkeinen.

Kun laukkaan oli päästy, pyysin, että Nenna ottaisi taas käynnille vastalaukan jälkeen, kävelisi vähän aikaa ja nostaisi uudestaan laukan, ottaisi välissä yhden käyntiaskeleen ja nostaisi vasemmanlaukan. Nenna teki jälleen työtä käskettyä ja onnistui mainiosti. Aamu ymmärsi Nennan antamat avut hienosti ja homma sujui kuin rasvattu.

Loppuun päätimme vielä tehdä parit avo- ja sulkutaivutukset ja hioa niiden liikkeitä, erityisesti kaarevuutta ja taipuvuutta. Takaosakäännös näytti yksinkertaisesti hienoimmalta, koska Aamu taipui kaikkein eniten ja askel oli pehmein loppua kohden.

Aprillipäivä 2018

No niin, hyvää huomenta vain kaikille, jotka tänne erehtyvät kurkkaamaan. Olenkin odottanut, koska Aamu keksii jotain pientä kenkkuilua ja tänäänhän se. Tallilla olen ollut vasta hetken ja olisin ihan valmis lähtemään kotiin, saisinko?

Aamulla kahdeksan pintaan kurvasin parkkipaikalle ja suuntasin tavalliseen tapaani talliin. Tallin nurkalla törmäsin vapaana juoksevaan tammaan, joka korskui innoissaan ja pomppi turvallisen välimatkan päässä edessäni oikein leikkisästi. Aamun metsästys kesti reilun puoli tuntia, ennen kuin saimme Johannan kanssa sen huijattua tarhaan. Huokaisimme ja telkesimme sen sinne - se söi aamupalansa tarhassa.

Hieman ennen yhdeksää lähdin hakemaan talikoita ja kottikärryä lantalasta Aamun tarhan vierestä. Tarha oli tyhjä, mutta viereisellä pellolla lumen seassa sen sijaan kaahoitti vaaleanrautias hevonen, joka ei voinut olla kukaan muu kuin meidän hevosemme. Aamun jahtaaminen alkoi jälleen ja kesti liki puoli tuntia. Viimein tamma saatiin kiinni ja tällä kertaa se teljettiin huolellisti karsinaan ja ovi varmistettiin vielä parilla narulla kiinni - jo alkoivat karkailut riittämään.

Tällä kertaa Aamu kyllä pysyi karsinassa kaikista yrityksistään huolimatta, mutta voi sitä ruokakippo-parkaa, joka sai kokea tylsistyneen ja turhautuneen Aamun. Päiväkauroja viedessäni löysin muovisen kipon karsinan pohjalta - miten lie tamma senkin rikkonut... Kerälin kiltisti rojut lattialta ja annoin tamman kaurat sille ämpäristä, jota pidin kädessäni.

Kaurojen jälkeen tamma hieman rauhottui ja keskittyi vierustoverinsa kiusaamiseen. Iltapäivällä tamma vaikutti edelleen suhteellisen normaalilta ja uskaltauduin karsinaan harjapakin kanssa. Aamu nautti harjaustuokiosta huomattavasti ja lopuksi vielä tuuppi tuttuun tapaansa kiitoksensa samalla kuin tutki ohimennen takkini taskut. Makupaloja ei ollut ja siihen Aamu tyytyi yllättävän helpolla.

Harjaus ja varustus sujuivat hienosti ja talutin tamman maneesiin. Selkään pääsin tavalliseen tapaani ja hetken jo luulin, että aamun kenkkuilut olivat jääneet sinne ja loppupäivä sujuisi mutkattomasti. Olin väärässä.

Ei aikaakaan, kun Aamu kaahoitti ympäri maneesia minun roikkuessa kaulalla. Hetken siinä pystyin, mutta pian mätkähdin tuntuvasti maahan ja tietysti suuren lantakasaan. Turhautuneisuus alkoi olla huipussaan ja itku ei todellakaan ollut kaukana. Kipitin kiltisti maneesin laidalle soittamaan Johannaa apuun - taas kerran - jotta saamme tamman ahdistettua nurkkaan ja saisimme sen kiinni. Ei aikaakaan, kun Johannan kanssa talutimme yhteistuumin räävitöntä tammaa kohti tallia. Tällä kertaa tamma teljettiin karsinaan ja se sai siellä olla ainakin seuraavaan päivään saakka.

Tallin kahvihuoneessa puhuin muille tallilaisille tästä päivästä ja hämmästelin tammani toimintaa, mutta kas kummaa, eihän minua kukaan uskonut, pistivät vain aprillipäivän piikkiin ja naureskelivat, että nyt meni vähän liian pitkälle. Kyllä siinä vaiheessa alkoi kiukuttamaan sen verran, että taisin hieman nyppäistä hernettä nenään ja lähdinkin hyvin vähin äänin kohti kotia.

Illalla vielä Johanna soitteli ja välitti terveisiä tallilta, että Aamu on tallessa karsinassaan eikä enempää vahinkoa ole sisäpuolella tapahtunut rikkinäistä kaurakippoa lukuun ottamatta. Lopulliset vauriot tarkastellaankin sitten seuraavana aamuna, olettaen, että joku uskaltaa tammaa mennä enää edes katsomaan.

Kouluvalmentautumista... Jääräpään kanssa.

Aamu oli todella virkeänä heti valmennuksen alusta alkaen ja kehoitin Nennaa vielä alkulämmittelyiden perään vetämään muutaman kierroksen laukkaa, jos tammaa vaikka saataisiin tällä hieman paremmin mukaan juttuun.

Ohjeiden annon aikana tamma steppaili paikoillaan ja nakkeli päätään mihin sattui. Nenna huokaisi selässä, hän ilmeisesti tiesi, mitä tänään olisi luvassa... Käskin ratsukon uralle ja aloittamaan pohkeenväistöharjoitukset. Alkuun tästä ei meinannut tulla yhtään mitään, mutta lopulta aktiivisen tamman ojennuksen ja yrittämisen jälkeen alkoivat väistöt sujua. Sen pienen hetken, kun Aamukin oli mukana työskentelyssä, näytti meno tasaisen harmoniselta ja melkein unohdin, että juuri tovi sitten tuo tamma oli se kenkkuileva jääräpää.

Vastalaukkaa harjoitettaessa Aamu intoutui pelleilemään kauheasti ja ensimmäinen suoritus sujuikin lähinnä pukkien merkeissä. Taitavasti Nenna kuitenkin pysyi selässä ja sai Aamun pienen hetken jälkeen hallintaansa. Nennan naama helotti jo punaisena, ei epäilystäkään, etteikö selässä saisi tämän neitokaisen kanssa tehdä töitä aivan tosissaan. Seuraavalla suorituskerralla vastalaukkaa ei oikein saatu käyntiin, vaan Aamu laukkaili innoissaan oikeinpäin. Kolmannella yrittämällä kuitenkin Nenna sai vastalaukankin pyörimään ja tämän onnistuneen suorituksen jälkeen ratsukko sai hieman levähtää.

Avo - ja sulkutaivutuksiin siirryttäessä Aamu aloitti jälleen pelleilyn. Hevonen oli ihan miten sattui ja näytti oleva kiinnostunut kaikesta muusta kuin itse työnteosta. Aamua sai koota ja koota alle, ennenkuin se alkoi liikkua toivotulla tavalla. Sitkeys palkittiin tässäkin harjoitteessa ja lopussa alkoi jo taivutuksia tapahtua ja Aamu alkoi kulkea rentona ja kuulolla ratsastajalleen.

Loppukaneettina voisin mainita, että valmentajan silmin valmennus oli varsin onnistunut, vaikka puolet ajasta menikin tamman herättelyyn. Jokainen harjoite saatiin suoritettua kuitenkin mallikkaasti alkuhankaluuksien jälkeen ja tässä ratsukossa on kyllä potentiaalia. Aamulle määräisin aavistuksen lisää liikuntaa, jotta energiat tasaantuisivat edes aavistuksen. Nennalla puolestaan on homma hanskassa ja ilmeisesti lehmän hermot, kun niin tyynenä jaksoi patistaa ratsuaan vartista toiseen.